TURUN REUNAKIVI- JA LAATTA-ASENNUS OY

PIHANRAKENTAMISEN ERIKOISLIIKE

”Jos tehdään, tehdään hyvää. Muuten ei tehdä lainkaan.”

Turun Reunakivi- ja Laatta-asennus Oy on rakentanut yksilöllisiä pihoja jo vuodesta 1985 lähtien. Voimme siis hyvällä omatunnolla sanoa kuuluvamme maamme vanhimpiin ja toimintavarmimpiin yrityksiin, nimenomaan piharakennusalalla. Olemme omavarainen ja joustava yhteistyökumppani, joka osaa ja haluaa palvella jokaista asiakasta, niin pientä kuin suurtakin, parhaalla mahdollisella tavalla.

Kotitaloudet

Oikealla tavalla rakennettu piha kasvattaa ympäröimänsä rakennuksen elinkaarta sekä nostaa omistamasi kiinteistön arvoa. Lisäksi se voi hyvin suunniteltuna luoda talollesi näyttävän ja silti käytännöllisen alustan.

Lue lisää

Haaveile, inspiroidu ja toteuta

Taloyhtiöt

Taloyhtiö on monen kodin, eli talouden, eli ihmisen muodostama yhteisö. Se muodostuu ihmisistä, joiden kodit ovat yhteisessä tilassa ja ympäristössä. Viihtyisä asuinympäristö on yhdessä asumisen tärkeä tukipilari.

Ajankohtaista

Hauskaa Vappua!

Vappuaattona 30.4 olemme avoinna normaalisti 9:00 – 17:00. Vappupäivänä 1.5 myymälä on suljettu. Vapun jälkeen olemme avoinna arkisin 9:00 – ...

Hyvää Juhannusta!

Vietämme Juhannusvapaata 19. – 22.6 Suljemme keskiviikkona 18.6 jo kello 17.00 HYVÄÄ JUHANNUSTA! ...

Hyvää kevättä!

Myymälämme on avoinna huhtikuun ajan arkisin klo. 9 -17. Vapun jälkeen aukioloaikamme muuttuu: Arkisin 9 -18 Lauantaisin 10 -14 ...